TUULETAR

"Tuuletar, ihan vitun kova. This group is off the radar." -Paleface



Venla Ilona Blom, beatboxaus ja laulu

Sini Koskelainen, laulu

Johanna Kyykoski, laulu

Piia Säilynoja, laulu


TUULETAR on suomalainen vuonna 2012 perustettu vocal folk hop -yhtye. Yhtyeen sävellyksissä suomalainen kansanperinne, globaalit musiikilliset vaikutteet ja urbaani nykymusiikki kohtaavat toisensa tuoreella ja ennakkoluulottomalla tavalla.


Tuulettaren debyyttialbumi voitti vuoden 2017 Etno-Emma palkinnon ja siitä saakka yhtye on esiintynyt ahkerasti ympäri maailmaa. Yhtyeen musiikki on kelvannut mm. HBO:n Game of Thrones-sarjalle, Ruotsin kuninkaallisille, Suomen presidenttiparille ja tuhatpäisille festivaaliyleisöille kolmella mantereella.


tuuletar.com





"Harva esiintyjä voi luetella keikkapaikoikseen niin konserttisaleja, rock-klubeja, teattereita, eri musiikinlajien festivaaleja kuin kirjastoja ja kouluja. Suomalaisen nykykansanmusiikin tekijät pujoittelevat usein eri genrejen välillä eivätkä suinkaan rajoita esiintymisiään pelkkiin kansanmusiikkiyhteyksiin. Näin tekee vokaaliyhtye Tuuletar, joka on noussut viime vuosina huimaan kansainväliseen menestykseen."

-Auli Särkiö-Pitkänen, Rondo

"Tällä vauhdilla Tuulettaresta tulee samanlainen kansainvälinen menestystarina kuin Kimmo Pohjosesta."

-Harri Römpötti, Helsingin Sanomat

"Yhtyeen sointi on jumalainen ja svengiä ja hyväntuulisuutta riittää."

-Sauli Heikkilä, Kansanmusiikki